Kaarinan kotisivu

Hesarissa muistellaan juuri tänään, 75 vuotta sitten suljettua Auschwitz-Birkenauta ja muita keskitysleirejä. Eilen uutisissa haastateltiin erään leiriltä selvinneen Hollannin juutalaisen poikaa. Isä oli kirjoittanut kirjan kokemuksistaan. Kirjoja on lukuisia, elokuvia samoin. Pääsemme/joudumme kokemaan (mukavasti nojatuoleissamme) keskitysleirien kauhut, me onnelliset, joiden ei ole tarvinnut ikinä sotaa ja noita käsittämättömiä julmuuksia nähdä ja elää. Aikoinaan tuli telkkarista Holokaust-sarja, järkyttävä. Lempeä natsi-isä tuli aina kotiin töistä (leiriltä tappamasta), leikki lastensa kanssa, juhli ystäviensä kanssa, oli hyvä aviomies jne.Sitten on tietenkin Sofien valinta (Willian Styronin kirja, myös filmattu, pääosassa uskomaton Meryl Streep), on Schindlerin lista sekä lukuisia muita.

Tilasin ensimmäisen äänikirjani (olen kaihileikkausjonossa, lukeminen on jo melko työlästä) ja minnekä jouduinkaan! Auschwitziin!! Pitikö minun ekaksi kirjakseni valita Heather Morrisin kirja Auschwitzin tatuoija! No, valitsin ja kuuntelen. Kuulen Lale Sokolovin ja Gita Furmanin tarinan, jonka merkitsi muistiin tämä uus-seelantilainen Heather. Järkyttävää kuultavaa, tuntuu, että äänikirjan myötä olen vielä konkreettisemmin kertomuksen  tapahtumissa mukana.

Jälleen kerran: näitä kauhuja ei ikinä saa unohtaa! Kuten jokainen meistä, kysyn taas: miten se saattoi yleensä olla mahdollista? Miten sellaisen sallittiin tapahtuvan? Miten kukaan oli voinut keksiä moisen idean ja toiset toteuttaa? Jos sitä ei olisi tapahtunut, vaan olisi kyseessä vaikka joku kauhuelokuva, koko juttu tuntuisi ihan liian mielikuvitukselliselta, eikö? Mutta -uskomatonta kyllä -edelleen on natseja, edelleen joidenkin mielestä toisella ihmisryhmällä ei ole oikeutta olla jakamassa elämään heidän kanssaan tällä planeetalla. Surullista mutta kansanmurhia tapahtuu edelleen koko ajan. Esim.Myanmarin rohingya-muslimien vainosta ja murhista käydään juuri kuulemisia Haagissa. 

Netissä törmäsin Historia-lehden artikkeliin juutalaisten eliminoinnin teknisistä toteutuksista, uunien suunnittelusta, kaasun käytöstä jne. Että kokonainen joukko ihmisiä on kylmästi kokoontunut useampaa otteeseen suunnittelemann, mikä olisi kätevintä. On testattu vasta saapuneilla jne... Silti uskon, että moni näistä suunnittelijoistakin  saati toteuttajista on ollut järkyttynyt, mutta oma henki on ollut kallis ja pelko vuoren korkuinen. 

Lalen ja GItan tarina on kauheudessaan kiehtova, toivoa on ollut pidettävä yllä, niin selvisi leiriltä myös esimerkiksi Viktor Franklin (Ihmisyyden rajalla), toivon avulla. 

Tässäpä sitä nyt on hyvä viettää viikottaista, vapaaehtoista paastopäivää, kun pöydällä vadit pursuavat hedelmiä ja jääkaapissa tuotteet odottavat päivällisen tekoa. Voi samalla kuunnella  tuota onnetonta taistelua kuivista leivänkannikoista.

Yleiskuva