Kaarinan kotisivu

Tänään ajattelin...

Toinen lapsistani on jousimies. Niistä sanovat astrologit, että tämä horoskooppimerkki on levoton monella tavalla. Maailmanmatkaaja muun muassa. Tämä lapsi olisikin koko ajan maailmalla, jos tilanne: rahat ja perheolosuhteet sallisivat.

Reppureissaaja. Nukutaan maapohjaisissa majoissa, veneiden alla, bed&breakfast-paikoissa, kavereiden sohvilla. Tähän saakka ei oo mitään sattunut. Ai niin: joskus parikymmentä vuotta sitten jossain Intiassa punataudissa tai jossain hirveässä sairaudessa silloisen tyttöystävän kanssa: hotellin ja sairaalan yhdistelmässä maattiin isolla parivuoteella.Valokuva todisteena. Paikan luksuksesta ei ollut mitään iloa kun taisi molemmista päistä tulla jotain nestemäistä ja tiputuksessa kai oltiin molemmat. Tästä äidille kerrotiin vasta kymmenen vuoden viiveellä, hyvä näin.

Nyt juuri olen helpottunut, kun ryöstetty lapseni on päässyt turvallisesti Suomeen Marokosta. Ihania kuvia facebookissa, paljon on nähty ja koettu. Viimeisenä päivänä mopojengi nappasi olkalaukun. Tabletti meni, ipad meni, kamera meni, passi meni. Ihmeellistä kyllä lapsi oli ymmärtänyt piilottaa ajokorttinsa sekä pankkikortin jonnekin vaatteisiinsa.Ne säilyivät. 

Kaveri joutui lähtemään, koska lento lähti, eikä hänen myöhästymistään voisi vakuutusyhtiöltä velkoa. Lapsi jäi yksin. Mutta hänhän on yksin kiertänyt maailmaa jo monet vuodet! Ei hätää.

No, Marrakeshissä poliisilaitokselle. Sieltä soitettiin Suomen kunniakonsulille. Mikä se sellainen kunniakonsuli on? Paikallinen henkilö, jolla jostakin syystä on lukkarinrakkautta Suomeen? Ilmeisesti. Tämä toimi kiitettävästi, tämä paikallinen. Minulle soitettiin ulkoministeriöstä ja tiedotettiin tilanteesta. Itse asiassa puhuin kolmeen kertaan ministeriön kanssa. Empaattisia ihmisiä, tilanteen tasalla. Ja tässähän ei ollut kysymys mistään kidanappauksesta eikä hengenmeno ollut uhkaamassa. Voisin ajatella, että sellaisissa tilanteissa tällaiset rauhallisesti puhuvat ihmiset ovat paikallaan. No, enhän tiedä, mikä tilanne olisi tuollaisissa tapauksissa, voisi ärsyttää, kun henkilöt eivät voisi tehdä enempää, Jos eivät voisi.

Kunniakonsuli toi aamupäivällä lapselle hotelliin paperin, jolla voi todistaa, että vaikka passia ei ole, niin sellainen on kyllä myönnetty. Hotellikin oli kunniakonsulin järjestämä (ja omistama, niin kertoi UM). Luksus, mutta Suomen hinnoissa halpa. Maksoin juuri, kun sain nettiin laskun.

Minä osaan hoitaa asioita. Mutta jos olisin henkilö, joka ei siihen pystyisi? Miten sitten? Toivoisin, että olisi henkilö, joka latelisi faktat: myöhästyi lennolta, onko vakuutus, voitko ostaa uudet lentoliput, onko ne ostettava sieltä paikanpäältä vai voitko tehdä sen täältä netistä, pystyykö ryöstetty hlö printtaamaan liput siellä, missä on, jos et voi ostaa lippuja, lähetystö/UM ostaa ne.... jne jne. Nyt oli lempeiden äänien lisäksi enempi epätietoa. Jos minulla ei olisi ollut mahdollisuutta rahoittaa uusia lippuja, miten sitten? Ensimmäinen UM:n ihminen (ehkä katsoen lapseni ja minun syntymäaikoja) sanoi vielä lempeästi, että voisiko joku... olisko vaikka joku muu lapsi, joka voisi katsoa netistä lentoja... Sanoin tiukastI, että osaan kyllä itse.

Mutta kun lapsi on sellainen, että laput hukkuu ja liput jää sinne ja tänne, niinpä hän, onnellisesti päästyään ensimmäiselle lennolle Marrakesh-Kööpenhamina, soitteli sitten vielä Kööpenhaminan lentokenttäpoliisista, että mikäs tää seuraava lento täältä taas olikaan...

Nyt on viimeinen viesti: isin autossa ollaan, Suomessa. Huh. Voi huokaista ja ensi yönä uni tulee.

Lapseni maailmalla, kyllä hän aina selviää.

20. helmi, 2014

0

Uusimmat kommentit

10.09 | 14:46

Hei oletkohan sisareni? Laita viestiä jos tuntuu siltä. P.0452019202 .t.pertti

15.06 | 17:17

Sitä ajatellen juuri, klo 9

15.06 | 13:12

Muistithan varata aamuajan kun pitää olla syömättä ennen niitä kokeita

18.05 | 09:34

Hei, Lähtikö keinutus pois yhtäkkiä vai helpottiko hiljalleen?entä tei...